keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Nuorten Varjovaltuusto 20.11.2017

Varkauden nuorten avoin kuulemistilaisuus eli Nuorten Varjovaltuusto pidettiin lapsenoikeuksien päivänä 20.11. kaupungintalon valtuustosalissa.
Paikalle saapui kaksikymmentä nuorta ja etukäteen ilmottautuneita aikuisia oli neljätoista. Ilahduttavasti hetkenaikaa kokousta seurasi lehteriltä kaupungin päättäjiä. Kokoukseen osallistui myös kaupunginvaltuuston jäsen Jorma Aro ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Kari Rajamäki.

Kokouksen puheenjohtajana toimi nuorisovaltuusto Wanuvan jäsen Emilia Manninen. Hän edustaa Wanuvaa kaupunginvaltuuston kokouksissa. Sihteerinä toimi konsernihallinnosta toimistosihteeri Jaana Koponen. 

Kokouksen esityslistalla olivat asioina
- joukkoliikenne ja sen kehittäminen, asiantuntijana kaupungininsinööri Jani Viljakainen
-skeittialue, graffittitaide ja nuorisotapahtuma osana kaupunkikulttuuria, asiantuntijoina liikuntapaikkaesimies Marko Kukkonen ja erityisnuorisotyöntekijä Petteri Vaalimaa
-Nuorten Talo, asiantuntijaja nuorisopalvelujen lähiesimies Kati Rytilahti
- Muissa asioissa sivistysjohtaja Timo Tuunainen otti esille kouluverkon ja sen uudistamisen.

Kokouksessa pyydettiin puheenvuoroja ja käytettiin oikeutta repliikkeihin. Kaksi tuntia vierähti nopeasti. Skeittialue aiheeseen saatiin lisää käytännön tietoa Panu Paukkoselta ja hän kommentoi, että nyt tuntuu ensimmäistä kertaa siltä että pystyy todella vaikuttamaan asiaan.

Kokouksen yhteydessä oli myös nuorisopalveluiden "Sata erilaista nuorta- yhteinen Suomi" -valokuvateoksen julkistaminen. Teos on nuorisopalveluiden lahja satavuotiaalle Suomelle ja sen tekijöinä ovat olleet Vili Koivu, Sonja Matilainen, Päivi Pekkonen ja Anneli Heikkinen, joka toimi hankevastaavana.

Anneli Heikkinen

Oppilaskuntien koulutuspäivät

Waltterin oppilaskunnan hallituksen jäsenten koulutuspäivät 16. ja 17.11.2017
Oppilaskunnan koulutuspäivien aiheina olivat tunteet ja vahvuudet. Ohjaajina toimivat osallisuuskoordinaattori Anneli Heikkinen ja yhteisöpedagogi Maiju Vaalimaa.
Yhdessä osallistujien kanssa tehtiin mm. onnen nelikenttä ja tunnepuu sekä käytiin vahvuuksia läpi korttien avulla.  Ryhmien mukaan lähti yhteinen vahvuuskäsi.

Päivien aikana käsiteltiin vain positiivisia asioita. Tavoite oli hyvä mieli ja se saavutettiin. Ohjaajillekkin päällimmäiseksi tunteeksi jäi ilo.


Teksti:Anneli Heikkinen
Kuvat: Kiia Vänttinen

Warpasten kokous 2.11.

Varkauden lasten parlamentti  kokoontui syksyn kokoukseen 2.11.2017
Kokouksen puheenjohtajana toimi kansanedustaja Matti Semi ja sihteerinä osallisuuskoordinaattori Anneli Heikkinen.
Kokousedustajia oli kaksikymmentä lasta ja muita läsnäolijoita oli seitsemäntoista.

Kokouksessa käsiteltiin koulujen ajankohtaisia asioita.
Waltterin koulussa edustajat kertoivat olevan tällä hetkellä 889 oppilasta ja 80 opettajaa.
Kangaslammille on tulossa 4.12.17 koko kylän Suomi satavuotta tapahtuma.
Puurtilassa on aloitettu lukuvälkkätoimintaa ja suunnitelmissa on järjestää oppilaskunnan pikkujoulut sekä joululaulajaiset.
Repokankaalla on itsenäisyyspäivän alla sini-valkopukeutumispäivä.
Luttilassa on järjestetty näyttävä tapahtuma liikenneturvan kanssa.
Lehtoniemessä on pidetty Villit Vaatteet -päivä ja oppilaskunnan edustajia osallistuu yhteisölliseen oppilashuoltoryhmään.
Könönpelto/Svenska skolan on ollut syksystä asti kengätön koulu ja juhlista nousivat esille Lucia-juhla.

Kaupungilla osallisuuskoordinaattorina aloittanut Vuokko Jaakkola esittäytyi ja kertoi että osallistaminen luo uutta kaupunkikulttuuria, hyvinvointia ja elinvoimaa. Tavoitteita on aktivoida yhteiseen toimintaan. Hän kyseli lapsilta mihin he osallistuvat ja puuttuuko jotain.
Puheenvuoroissa nousivat esille mm. Harjuranta jonne toivottiin parempia kyytimahdollisuuksia.
Joutenlahdessa kerrottiin frisbeegolf heittopaikkojen olevan huonossa kunnossa ja könönpeltoon toivottiin penkkejä.

Yhtenä pykälänä oli valita Warpasille uusi logo. Uudet logoehdotukset oli sunniteltu Po1nt Warkaus -studiolla. Äänestyksen jälkeen valituksi tuli yllä oleva logo.

Muissa asioissa nousi esille ruoka. Varkaudenkaupungin ruoka/puhtauspelvelut on kysellyt oppilaiden mielipiteitä ja oppilaat ova äänestäneet neljästä eri vaihtoehdosta.
Koulujen Suomi 100 juhlaruoka on uunilohi,perunat, kasvislisäke, vihreäsalaatti ja raaste. Jälkiruuaksi valikoitui kuningatarkiisseli kermavaahdolla.

Warpasten seuraava kokous pidetään torstaina 22.3.2018 kello 11:30 vatuustossalissa.
Sihteeri Anneli Heikkinen
Valokuvat Kiia Vänttinen

tiistai 21. marraskuuta 2017

WanuvaRock2017

 WanuvaRock, tänä vuonna tapahtuma veti porukkaa mukavasti.
Ensimmäisenä mieleeni kuitenkin nousee itse tapahtuman valmistelut ja järjestäminen. Ensimmäistä kertaa pääsin mukaan järjestelyihin syvemmin. Oli myös mukava huomata kuinka suuren työn Wanuvalaiset olivat tehneet koristeiden ja somisteiden eteen. Uv maalilla maalatut koristeet näyttivät todella hyvältä ja toivat oman viimesen silauksen varkaus salin aulaan.

Ennen ovien avausta ulkopuolella odottava jono oli myös positiivinen yllätys joka tiesi myös kiireistä aikaa ovien avauduttua puhallutuksessa, lipunmyynnissä ja narikassa.

Itse pääsin fiilistelemään WanuvaRockia lipunmyynnistä mutta eipä tuo minua haitannut. Vaikka artistit olivatkin minulle tuntemattomia ennestään niin pystyin saamaan hyvän keikkafiiliksen.


Kaikilla tuntui olevan todella mukava ilta ja suuremmilta kommelluksilta vältyttiin mikäli ei lasketa raha sadetta portaikosta kassan levitessä kompastumisen johdosta.

Mutta kaikin puolin hyvä fiilis jäi tapahtumasta ja toivottavasti ensivuonna uudestaan. Tässä vielä kuvia tapahtumasta.
-Kiia





maanantai 13. marraskuuta 2017

Tarinoiden Taulumäki - Photo Booth valokuva piste

Lauantaina 11.11.2017 Tarinoiden Taulumäki tapahtumassa pääsimme hassuttelemaan Photo Booth valokuva pisteellä. Käviöitä illan aikana oli noin 90 ja samalla saimme nauttia esiintyjistä joiden äänet kantautuivat studiolle.

Itselle jäi hyvä fliilis ja niin sanotusti kesto hymy tapahtuman päättymisen jälkeen. Oli mukava kohdata erilaisia ja erin ikäisiä ihmisiä, jutustella ja hieman hassutella. Parhaiten jäi mieleen lapset jotka niin tunteella heittäytyivät rooliin ja kuviin.

Pitihän sitä myös itse kokeilla kuvissa pelleilyä joten tässä muutama kuva tännekkin.

-Kiia

torstai 9. marraskuuta 2017

Uusi tyyppi studiolla

Terve!
Mun nimi on Kiia.
Aloitin 6.11.2017 po1ntWarkaus-studiolla ja minuun voi törmätä täällä aina 4.5.2018 asti.
Harrastuksiini kuuluu valokuvaus ja kitaran soitto sekä omaksi iloksi piirtely ja maalailu.
Olen valmistunut viime keväänä nuoriso -ja vapaa-ajan ohjaajaksi ja tykkään aina vähän haastaa itseäni uusien juttujen parissa.
Nähtäväksi jää mitä kaikkea saan studiolla kokea, oppia ja tehdä.

torstai 8. kesäkuuta 2017

Nuorisopalvelun kesä 2017

Kesä 2017


Kesä on alkanut Varkaudessa, tätä olivat todistamassa lukuisat juhlivat nuoret. Ala-asteen vanhimmat siirtyvät yläkoululle ja yläkoulun vanhukset siirtyvät joko ammatti-opistoon tai lukioon.
     Uudet kesätyöntekijät valtaavat varkauden nuorisopalvelut ideoillaan ja reippaalla työnteolla. Lisäavustuksena on uusi siviilipalvelusmies, joka viettää kesän Po1ntWarkaus-studiolla.


Tässä ovat uudet työntekijät!


Vili Kuusisto, 15
Nimeni on Vili Kuusisto. Ikä on 15 ja pääsin juuri yhdeksänneltä luokalta. Matka jatkuu kohti Varkauden lukioa ja sen haasteita. Harrastukseni on ollut jo pitkään jääkiekko ja vietän sen parissa kesät talvet.
     Ensimmäinen päivä kesätöissä on ollut pitkä, mutta myös opettava sekä viihtyisä. Kesäloma alkoi hieman synkästi sateiden ja kylmien ilmojen saattelemana, mutta eihän sitä kerinnyt kestää kuin kaksi päivää ennen kun kesätyöt jo alkoivat.
    Kaksi viikkoa vierähti hujauksessa ja nyt on aika jättää nämä nämä hommat tältä erää. Työssä on tapahtunut vaikka mitä vekara varkauden järjestelyihin ja sen toteutukseen liittyen. On ollut ilo olla mukana ja tutustua uusiin ihmisiin.
















Nora Österberg, 15
Olen Nora. Oon 15-vuotias ja pääsin juuri peruskoulusta. Syksyllä menen Kuopioon lukioon. Vapaa-ajalla olen kavereiden kanssa tai kotona. Nyt olen ollut täällä kaksi viikkoa töissä ja tänään on viimeinen työpäivä. Työhön on kuulunut Vekara Varkaus viikon valmistelua ja toteuttamista. Töissä on ollut mukavaa ja rentoa, mutta on kuitenkin mukava päästä tänään lomalle.


Elias Lehtolainen, 19
Nimeni on Elias ja olen tällä hetkellä siviilipalveluksessa. Nuorisopalvelut on jo ennestään tuttu paikka minulle, koska olen viettänyt työssäoppimiseni täällä muutaman kerran.
    Kesä meneekin töissä ja tietysti kavereitten kanssa.



Kesällä tapahtuu Varkaudessa!




Vekara-Varkaus aloittaa elämöittämällä kaupunkia erilaisilla työpajoilla ja esityksillä.

Vekaraviikon maanantaina kaivetaan rooliasut kaapista ja lähdetään värittämään Varkauden katukuvaa.
Mikä on sinun roolisi? Oletko poliisi vai roisto, keijukainen tai supersankari? Pukeudu omaan rooliasuusi tai ota se mukaasi ja tule kuvattavaksi Po1ntWarkaus –studiolle kirjastolle. Kuvaan voit tulla yksin, kaverin kanssa tai ryhmässä.
Valokuvat toimitetaan sähköpostitse jälkikäteen. Kuvaajina toimivat studion nuoret osaajat. Ilmoittautuminen paikanpäällä. Varaudu siihen, että voit joutua odottamaan vuoroasi.

Hyvää kesän alkua toivottaen Varkauden nuorisopalvelut!