perjantai 9. maaliskuuta 2018

Klovni Elviira


Talvivekaran oma klovni Elviira


Loistavaa, loistavaa perjantai päivää hyvät blogin lukijat. Ai oli tuttu aloitus? Niin on, sillä TV-kasvo Jaajo Linnonmaa aloittaa juontonsa noin miljonääri kisassa. Tänään ei ole kyse kiperistä kysymyksistä, oljenkorsista eikä edes miljoonasta eurosta. Tänään kirjoitan pienen tekstin lasten omasta Elviira klovnista ja ukulele soittimesta.


Elviira ja ukulele bändi oli esiintymässä Varkauden kirjaston auditoriassa tiistaina 6.3.2018 ja näytelmä oli kaikinpuolin viihdyttävä. Näin aikuisena ihmisenäkin lapsille tarkoitettu musiikki oli lähellä temmata minutkin jammaamaan. Elviira osasi osasi hyvin taidokkaasti ottaa lapsukaiset mukaan esitykseen ja pienillä veijareilla olikin nauru herkässä. Säestyksestä vastasi Warkauden ukuleleorkesteri, WAU. Oli ilo nähdä miten lapset olivat esityksestä mielissään.


Ai mikä on ukulele? Soitin, jota muun muassa Uuno Turhapuro halusi vaimonsa soittavan pöydällä samalla aikaa kun Uuno ruokailee. On ukulele muutakin. Se on nelikielinen kitaran tapainen soitin, joka kehiteltiin Hawaijilla 1800-luvulla. Tällä tiedolla voi hyvinkin tienata miljoona euroa Haluatko miljonääriksi? -ohjelmassa.


Elviira klovnin ja ukulele bändin musiikki olikin hyvin Hawaijilais tyylistä ja ehkä sekoitus myös Karibian ja Irlannin rytmejä. Sen sijaan Elviira sotkee, siivoaa, sählää, tuulettaa ilmapiiriä, temppuilee ja soittaa ukulelea. Näin mainitaan Elviiran omilla sivuilla, joihin voi myös käydä tutustumassa. 

Samaisena päivänä järjestettiin kirjaston pihalla lasten lumenveistokilpailua ja aivan ihania veistoksia pienistä karvaisista kätösistä syntyikin.
- Tommy





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti