torstai 1. maaliskuuta 2018


Moikka!

Olen työharjoittelussa Varkauden nuorisopalveluilla ja opiskelen nuoriso - ja vapaa-ajan ohjaaksi Pieksämäen Seurakuntaopistolla. 

Kerron päivästä jolloin tehtiin nuorten työpajalaisten kanssa vastamainoksia ja tutustuttiin Ohjaamon toimintaan samalla. ( Ohjaamostahan on täällä kerrottu jo aikaisemmin)
Nuorten työpajalaisia olikin iso joukko ja päivä alkoi kahvittelemalla ja aamupalalla ja siinä samalla kerrottiin esiteltiin tiloja ja henkilökunta. 

Sitten niihin vastamainoksiin.
Aloitin kertomalla mikä on vastamainos ja heti sen jälkeen ryhdyimme tuumasta toimeen tekemään niitä. Työtapamme oli  jo valmiiksi lehdistä leikatuista mainoksista etsiä itselle tai ryhmälle sopivin mainos ja lähteä leikkaa-liimaa periaatteella alkuperäistä mainosta muokkaamaan mieleiseksi mielenilmaisuksi. 
Lisätietoa vastamainoksista saa täältä Vastamainos

Ja niitä vastamainoksia alkoikin tulemaan vauhdilla ja nuoret innostuivat aiheesta ja askartelusta oikein tosissaan. Näiden mainosten tekeminen oli selvästi hauskaa puuhaa. 
Lopuksi käytiin kaikki työt läpi ja nuoret saivat kertoa mikä mainoksessa puhututti. 

Lopuksi muutamia vastamainoksia. 







Sellainen oli helmikuun viimeinen päivä  👧

Terkuin,
Päivi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti